| |
|
| |
”Sopivia sijoituskohteita voisi löytyä esimerkiksi kotimaisista syklisistä teollisuusyrityksistä", Timo Ritari pohtii.
|
7.5.2010
Suomalaisten suosikkiosakkeiden listan kärjen miehittävät vuodesta toiseen samat isot, tunnetut yritykset kuten Elisa, Nokia, Fortum ja UPM-Kymmene. Kun vertaa vuoden 2009 lopun tilannetta vuoden 2008 loppuun, uutena listalle on noussut ainoastaan Aktia, joka listautui pörssiin fuusioiduttuaan Veritas Vahinkovakuutuksen kanssa.
”On luonnollista, että lista koostuu markkina-arvoltaan pörssin suurimmista yrityksistä. Suomalaiset haluavat sijoittaa yrityksiin, joilla on tunnetut brändit, vakaa kassavirta ja hyvä osingonmaksukyky, ja joiden näkymiä on helppo seurata Suomessa. Listan kärki koostuu yrityksistä, jotka tulevat sijoittajille jokapäiväisessä elämässä vastaan”, Tapiolan Suomi-rahaston salkunhoitaja Timo
Ritari kommentoi.
Monet listalla olevat yritykset ovat entisiä valtionyhtiöitä, joissa suuri osakkeenomistajien määrä selittyy koon lisäksi valtion osakemyynneillä. Esimerkiksi Fortumin osakemyynnissä piensijoittajille tarjottiin bonusosakkeita laajan omistuspohjan turvaamiseksi, Ritari huomauttaa.
Syklisiä teollisuusyrityksiä ja Venäjällä toimivia yhtiöitä kannattaa seurata
Ritarin mukaan suosikkilistan ulkopuolelta voi silti löytää mielenkiintoisia, kotimaisia osakkeita, joiden arvostus suhteessa näkymiin on houkutteleva. Nämä osakkeet eivät ole indeksissä niin suurella painolla mukana.
”Sopivia sijoituskohteita voisi löytyä esimerkiksi kotimaisista syklisistä teollisuusyrityksistä, kuten konepajoista, joiden tulokset ovat parantuneet ja tilausten määrä yllättänyt positiivisesti. Myös Venäjällä toimivista yrityksistä, kuten esimerkiksi Nokian Renkaista ja Stockmannista, löytyy kasvupotentiaalia”, Ritari uskoo.
Tapiola Varainhoidon stock picking -sijoitusfilosofian mukaan jokainen yritys, johon sijoitetaan, analysoidaan aina ensin tarkasti. Huolellisella yritysanalyysillä pyritään löytämään sellaiset pörssiyritykset, joilla arvioidaan olevan paljon kasvupotentiaalia ja joiden osakkeet ovat riittävän edullisia. Analyysistä ja hyvästä hajautuksesta pääsee hyötymään sijoittamalla Tapiolan rahastoihin tai
Private-varainhoitopalvelun kautta.
”Yritysanalyysillä voidaan saada lisäarvoa etenkin tuntemattomammista yrityksistä. Stock picking -tyyli poikkeaa indeksisijoittamisesta huomattavasti. Esimerkiksi Amer oli huhtikuun lopussa Tapiola Suomen kymmenen suurimman sijoituksen listalla noin 4 prosentin painolla kun yhtiön osuus OMX Helsingin yleisindeksissä oli alle prosentin”, Ritari kertoo. Muista pienimmistä yhtiöistä, jotka ovat Tapiolan Suomi-rahastossa,voidaan mainita
muun muassa ohjelmistoyhtiö F-Secure, virvoitusjuomia valmistava Olvi ja aina muodikas Marimekko.
Tulosparannukset ja uudet tilaukset nostaneet kursseja
Tapiolan sijoitusstrategiassa Suomi on tällä hetkellä alipainossa, mutta se ei suinkaan tarkoita,, ettei suomalaisiin osakkeisiin kannattaisi tällä hetkellä sijoittaa lainkaan.
”Kreikan ja muiden Välimerenmaiden epävakaa taloustilanne heijastuu Suomeen ja sijoitusmarkkinoihin yleensä. Tässä tilanteessa sijoittamisen oikean ajoituksen merkitys korostuu entisestään. Suomi on syklinen markkina, jonka talouskasvu on vahvasti riippuvainen viennistä. Odotukset talouden positiivisesta käänteestä sekä jo raportoiduista yritysten tulosparannuksista ja vientiyritysten uusista tilauksista ovat nostaneet
kursseja kohtalaisesti”, hän sanoo.
| YHTIÖ |
Omistajia 31.12.2009 |
Omistajia 31.12.2008 |
| 1. ELISA |
228 392 |
225 166 |
| 2. NOKIA |
156 061 |
122 693 |
| 3. FORTUM |
86 697 |
59 419 |
| 4. UPM-KYMMENE |
83 063 |
72 537 |
| 5. NESTE OIL |
81 352 |
66 852 |
| 6. SAMPO |
78 827 |
67 286 |
| 7. POHJOLA PANKKI |
76 215 |
50 617 |
| 8. ORION |
54 325 |
43 120 |
| 9. AKTIA** |
49 711 |
- |
| 10. METSO |
45 239 |
41 838 |
** = nousseet uusina listalla 2010
LÄHDE: Pörssisäätiö ja Euroclear Finland
Teksti: Suvi Vesterinen
Kuva: Juha Salminen
---
Anna palautetta jutusta:
sijoitustalous@tapiola.fi